Kuonon pituus tärkein hengitysvaikeuksia selittävä tekijä koirarotujen välillä

01.11.2015

Lokakuussa 2015 julkaistussa englantilaistutkimuksessa selvitettiin kallon mittasuhteiden vaikutusta lyhytkuonoisten koirien hengitystieoireyhtymän esiintymiseen. Oireyhtymän riski kasvoi, kun kuono lyheni.


Kuonon suhteellisella pituudella (CFR) oli ratkaiseva merkitys hengitystieoireyhtymän (BOAS) esiintymisessä: kuonon pidentyessä oireilevien koirien osuus väheni jyrkästi. Näin tapahtui sekä silloin, kun aineistona olivat kaikki rodut (kaaviot 3A ja 3C), että silloin, kun aineisto rajoitettiin vain rotuihin ja risteytyksiin, joissa esiintyi oireilevia koiria (kaaviot 3B ja 3D). Kuonon suhteellisen pituuden ollessa alle 0,20 joka toisella aineiston koiralla oli oireita. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0137496.g003


Brakykefalia on syntynyt mutaation kautta

Brakykefalia tarkoittaa lyhyttä kuonoa ja kalloa. Tällainen kallon rakenne aiheutuu mutaatioista, jotka vaikuttavat kallon luiden kasvuun ja johtavat niiden lyhentymiseen. Vaikka kallon luut ovat lyhentyneet, ei kallon sisällä oleva pehmytkudoksen määrä ole vähentynyt samassa suhteessa. Kallo on ahdas, ja pehmytkudos saattaa tukkia hengitysteitä. Liian lyhyt kuono vaarantaa hengitys-ja lämmönsäätelyjärjestelmän normaalin toiminnan ja aiheuttaa siksi eläimille vakavia terveysongelmia. Tilaa kutsutaan brakykefaaliseksi oireyhtymäksi (brachycephalic obstructive airway syndrome, BOAS).

Monilla brakykefaalisilla koirilla myös sieraimet ovat epämuodostuneet ja ahtaat. Ahtaat sieraimet vaikeuttavat nekin hengitystä, jolloin koira hengittää enimmäkseen suu auki. Tila voi johtaa hengitysteiden, yleensä kurkunpään romahtamiseen. Tämä on yleisin ja vakavin brakykefaalisen oireyhtymän aiheuttama sekundaarinen muutos.

Oireet nähtävissä silmämääräisesti

Brakykefaalisen oireyhtymän ulkoisesti näkyviä oireita ovat kroonisesti tihentynyt hengitys ja heikko rasituksensieto kävellessä, juostessa ja leikkiessä. Ahtautuneet hengitystiet aiheuttavat kuorsausta ja tuhinaa. Englanninbulldoggeilla on raportoitu myös nukkumista vaikeuttavia hengitysongelmia, samankaltaisia kuin uniapneasta kärsivien ihmisten hengityskatkokset.

Vakavasti BOAS-sairaat koirat hengittävät silminnähden työläästi. Ne saattavat seisoa leveässä asennossa kyynärpäät irti rinnasta ja käyttää hengityksen apuna vatsalihaksia. Ilman vaikeutunut kulku aiheuttaa veren happipitoisuuden alenemisen, ja koira saattaa pyörtyillä. Rintaontelon krooninen alipaine taas johtaa ruuansulatuskanavan vaurioihin, joiden oireina ovat esimerkiksi kakominen, pulauttelu ja oksentelu.

Pahimmissa tapauksissa koirat ovat hyvin epäaktiivisia, koska niiden kaikki energia menee hengittämiseen. Kaikenlainen stressi, liikunta tai innostuminen voi johtaa vakaviin hengitysvaikeuksiin, joskus jopa kuolemaan.

BOAS-koirilla on myös taipumus lämpöhalvauksiin, jotka nekin voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan. BOAS-koirat myös toipuvat lämpöhalvauksesta normaalikalloisia koiria hitaammin.

BOAS on ollut tunnistettu sairaus jo useita vuosia, ja sen hoitoon on kehitetty kirurgisia menetelmiä 1940-luvulta lähtien. Joitakin hengitysteiden epämuodostumia voidaan korjata leikkauksella, mutta esimerkiksi normaalia lämmönsäätelykykyä ei pystytä leikkauksella rakentamaan. Joskus oireet palaavat leikkauksesta huolimatta. Kliiniset oireet ovat yleensä vakavia 12 kk ikään mennessä ja kestävät läpi koiran koko elämän. Roduissa, joita ei perinteisesti ole luettu brakykefaalisiksi, BOASia esiintyy harvoin.

Milloin kuono on liian lyhyt?

BOASia on raportoitu esiintyvän yli kymmenellä lyhytkuonoisella rodulla. Kuonon suhteellinen pituus kalloon nähden vaihtelee suuresti eri roduissa. Kallon ja kuonon rakenteen vaikutusta kliinisten oireiden esiintymiseen ei aiemmin ole juurikaan tutkittu, eikä siksi ole voitu määritellä milloin koiran kuono on "liian lyhyt". Euroopan Neuvoston lemmikkieläinten jalostusta koskevassa päätöslauselmassa vuonna 1995 annettiin jalostustoiminnalle tarkistusohjeita, ja kehotettiin muun muassa määrittämään lyhytkalloisuudelle tai -kuonoisuudelle rajat, jotta vältetään hengitysvaikeuksia, kyynelkanavien tukkeumia sekä alttiutta synnytysvaikeuksille.

Nyt julkaistun Packerin tutkimuksen tavoitteena oli selvittää missä määrin lyhytkalloisuus ja -kuonoisuus on yhteydessä kliinisiin BOAS-oireisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös voidaanko yksinkertaisia kallon ja kuonon mittoja käyttää jalostuksessa kliinisten oireiden vähentämiseksi roduissa.

Kaksiosainen tutkimus

Packerin tutkimus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan tarkoituksena oli selvittää BOASin ja kuonon pituuden yhteyttä suuresta joukosta erirotuisia koiria. Tutkimuksessa oli mukana joulukuun 2010 ja tammikuun 2012 välillä Royal Veterinary College Small Animal Referral Hospital -eläinsairaalassa tutkittuja koiria. Mukaan ei kuitenkaan otettu

a) koiria, joita ei voinut jättää ilman hoitoa mittausten ajaksi tai joilla oli käsittelyn estäviä kipuja,

b) koiria, jotka tiedettiin aggressiivisiksi ja siksi hankaliksi käsitellä,

c) tartuntakontrollin vuoksi eristettyjä koiria, eikä

d) koiria, jotka olivat jo mukana jossain eläinsairaalan muussa tutkimuksessa.

Mukaan tutkimukseen saatiin 700 koiraa, jotka edustivat 97 eri rotua. 87 % koirista oli rotukoiria. Koirien keskimääräinen ikä oli viisi vuotta ja paino 21,5 kiloa. 46 % koirista oli ylipainoisia.

Jokainen koira luokiteltiin joko terveeksi tai BOAS-koiraksi

Jokainen koira luokiteltiin joko Terve- tai BOAS-ryhmään. Jälkimmäiseen kuuluivat ensinnäkin 35 koiraa, jotka olivat tulleet eläinsairaalaan BOAS-oireiden vuoksi, ja joiden BOAS voitiin varmistaa hoitohistorian, lääkärintarkastuksen ja nukutuksessa suoritetun ylähengitysteiden tutkimuksen perusteella. Muille tutkimukseen osallistuville koirille tehtiin lääkärintarkastus ja hengitystietutkimus, jotta saatiin varmistettua, että niiden joukossa ei ollut BOAS-koiria.

BOAS jää usein omistajilta huomaamatta, koska sen oireita pidetään lyhytkuonoisille roduille normaaleina. Oireet alkavat varhain, ovat hyvin yleisiä, ja kestävät koko koiran elämän ajan. Packerin aikaisemmassa (2012) tutkimuksessa yli puolet (58 %) BOAS-koirien omistajista ei tunnistanut koiransa jatkuvia, vakavia oireita hengitysvaikeuksiksi. Samoin kävi kesäkuussa julkaistussa Liun tutkimuksessa ranskanbulldoggeilla. Jotkut omistajat jopa kommentoivat koiriensa hengitystä tyyliin "Ei ongelmia hengityksessä - muuten kuin bulldoggina olo" tai "Ei - mutta hän onkin mopsi!". Tällaiset koirat saattavat jäädä kokonaan ilman hoitoa, jolloin niiden tila usein pahenee vähitellen (Packer ym. 2012).

Muita tutkimukseen osallistuvia koiria ei tutkimuseettisten syiden vuoksi nukutettu, vaan sen sijaan

1. Kaikkien tutkimuskoirien sieraimet tutkittiin ahtauden varalta. Sierainten ahtaus on suhteellisen helppo todeta silmämääräisesti verrattuna sisäisten hengitysteiden tutkimiseen. Ahtauman vakavuusaste arvioidaan kuitenkin subjektiivisesti. Joillakin koirilla sieraimet ovat kohtalaisesti ahtautuneet, kun taas toisilla ahtauma voi aiheuttaa jatkuvan tarpeen hengittää suun kautta. Sierainten ahtauma luokiteltiin aiemman tutkimuksen mukaisesti (Packer ym. 2012).

2. Kaikki omistajat täyttivät kyselykaavakkeen koskien koirien käyttäytymistä, terveyttä ja elintapoja. Kyselyssä tiedusteltiin esiintyykö koiralla hengitysvaikeuksia ja epänormaaleja hengitysääniä, kun se a) on levossa (esim. makaa, mutta on hereillä), b) käveleskelee esimerkiksi pihalla talon läheisyydessä, c) on kävelylenkillä tai leikkii ja d) nukkuu. Omistajien vastauksista luotiin koiran hengitysvaikeuksia ja -ääniä kuvaava luku, Omistajan Raportoima Hengitys (ORH).

3. Koirien väärän luokittelun välttämiseksi kaikkien koirien hoitohistoria, mukaan lukien tutkimuksen yhteydessä tehdyn lääkärintarkastuksen löydökset, tutkittiin tarkasti sen varalta, että koirilla olisi ollut oireita muiden hengitystie- tai sydänsairauksien vuoksi.

BOAS-oireiden vuoksi eläinsairaalaan tulleiden 35 koiran ORH-lukua ja sierainten ahtauman astetta käytettiin diagnostisena rajakohtana, jonka avulla muut 665 koiraa luokiteltiin terveiksi tai sairaiksi. 665 koirasta 35 täytti BOAS-kriteerit ja luokiteltiin siten BOAS-luokkaan. BOAS-koiria oli tutkimuksen ensimmäisessä osassa siis yhteensä 70.

Pään rakenne mitattiin mittateipillä

Kaikkien 700 koiran pään rakenne mitattiin käyttäen rotujen määrittelyyn aiemmin kehitettyjä mittoja (Sutter ym. 2008). Mittoja oli yhteensä 13: kuonon pituus, kallon pituus, pään leveys, silmien leveys, kaulan pituus, kaulan ympärys, rinnanympärys, rinnan leveys, ruumiin pituus, säkäkorkeus, korkeus hännäntyven kohdalla, sekä etu- ja takajalan ympärykset.

Kuonon pituus mitattiin kirsun päästä silmien väliin silmien sisäkulmien tasalle (Kuva 1). Kallon pituus mitattiin alkaen silmien välistä ja jatkuen ylös korvien välistä kallon takaosan niskakyhmyyn. Kaikki mittaukset tehtiin pehmeällä mittateipillä. Brakykefalian aste (lyhytkuonoisuus) määriteltiin kuonon pituuden suhteena kallon pituuteen (craniofacial ratio, CFR). 

Kuva 1. Vasemmalta oikealle: äärimmäisen lyhyt kuono (CFR = 0,08), kohtalaisen lyhyt kuono (CFR = 0,23) ja hieman lyhyt kuono (CFR = 0,35). CFR = kuonon pituus jaettuna kallon pituudella. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0137496.g001

Kuonon pituudelle rajat, joiden sisällä riski mahdollisimman pieni

Tutkimuksen ensimmäisen osan 70 BOAS-koiran joukossa ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja lyhytkuonoisuuden mitan eikä sierainten ahtauden suhteen. BOASista johtuvia hengitysvaikeuksia esiintyi 12 rodulla (Taulukko 1) ja lisäksi neljällä risteytyskoiralla: kahdella englanninbulldoggiristeytyksellä ("Victorian Bulldog") sekä yhdellä mopsi x chihuahua ja yhdellä mopsi x cavalier -risteytyksellä.

Yli 80 %:lla koirista, joilla kuonon suhteellista pituutta kuvaava CFR-luku oli pienempi kuin 0,1, eli kuonon pituus oli lyhyempi kuin kymmenesosa kallon pituudesta, oli BOAS-oireita. Kun kuonon suhteellinen pituus kasvoi, oireilevien koirien osuus laski jyrkästi: yhdelläkään koiralla, jolla CFR oli 0,5 tai suurempi, ei ollut oireita. 236 koiraa asettui luokkaan, jossa CFR oli 0,49 tai pienempi. Nämä koirat olivat kallon rakenteensa osalta BOAS-riskikoiria.

Kuonon suhteelliselle pituudelle määriteltiin rajat, joiden sisällä BOAS-riski on mahdollisimman pieni. Rotujen yksityiskohtaiset taulukot ovat ladattavissa tutkimusjulkaisun sivulta. Esimerkiksi mopseilla lyhimmän mitatun kuonon CFR oli 0,03, jota vastaava BOAS-riski on 95 %. Mopsien joukossa oli myös koiria, joiden CFR oli 0,21 (vastaava BOAS-riski 48 %).

Taulukko 1. Kuonon suhteellisen pituuden keskiluvut sekä rotujen BOAS-riskit tutkimuksen kahdessa eri osassa. Esimerkki: cavalier kingcharlesinspanieleita oli mukana tutkimuksen ensimmäisessä osassa 26 ja toisessa 11. Ensimmäisen osan cavaliereista neljä ja toisen osan cavaliereista 18 prosenttia täytti BOAS-koiran kriteerit. Keskiluku kuonon suhteelliselle pituudelle oli cavaliereilla tutkimuksen ensimmäisessä osassa 0,39 ja toisessa 0,36. Cavalierin BOAS-riski on näiden lukujen perusteella 5-32 % tai 1-19 %.

Tutkimuksen toisessa osassa testattiin ensimmäisen osan tuloksia

Tutkimuksen toisen osan tarkoituksena oli testata ensimmäisessä osassa laadittuja riskirajoja. Mukana oli 154 brakykefaalista koiraa, jotka eivät olleet eläinsairaalan potilaita. Mukaan otettiin koiria, joiden kuonon suhteellinen pituus oli pienempi kuin 0,5. Tämä oli tutkimuksen ensimmäisessä osassa korkein BOAS-koiralla havaittu kuonon pituus. Tutkimuskoirien tuli myös käyttäytymisensä perusteella soveltua noin 30 minuuttia kestävään tutkimukseen ja eläinlääkärin perustarkastukseen.

Koiria saatiin tutkimukseen kasvattajilta (79 %), eläinlääkäriasemilta (14 %) ja löytöeläintaloista (7 %).

Mukaan haluttiin varsinkin jalostuskoiria, koska ne ovat osaltaan vaikuttaneet myös rotujen seuraavaan sukupolveen. Lisäksi mukaan toivottiin ensimmäisessä tutkimuksessa harvalukuisina esiintyneiden rotujen koiria. Koiria kutsuttiin tutkimukseen rotuyhdistysten kautta, ja lisäksi otettiin yhteyttä myös yksittäisiin Englannin Kennel Clubin Accredited Breeder -ohjelmaan kuuluviin kasvattajiin. Accredited Breeder -ohjelma vastaa Suomessa käytössä olevaa kasvattajasitoumusta.

Mukana oli sekä puhdasrotuisia että risteytyskoiria. Puhdasrotuisten osuus oli 94 %, josta 90 % oli rekisteröity Kennel Clubiin. Koirien keskimääräinen ikä oli neljä vuotta ja keskimääräinen paino 9,4 kiloa. 57 % koirista oli ylipainoisia.

BOASiin liittyvien merkkien havaitsemiseksi kaikille koirille tehtiin samanlainen koe:

1. Koiran hengitysäänet kuunneltiin levossa, ja ääniä nauhoitettiin 30 sekunnin ajan. Mikrofoni oli kiinni suun alla koiran kaulapannassa. Esimerkiksi matalataajuisen, kuorsausta muistuttavan äänen kuuluminen ja voimakkuus olivat helposti havaittavissa. Äänen on todettu olevan yhteydessä pitkänomaisen pehmeän kitalaen liikkumisesta kurkunpäähän sisäänhengityksen aikana.

2. Koiraa tutkittiin ja havainnoitiin, pistäen merkille seuraavat asiat: hengittäminen suu auki, hengenahdistus, sinertävät limakalvot, epänormaalit hengitysäänet, tukahtuminen, yökkäily, haukottelu, nenän vuotaminen, niiskutus, sekä hengitysvaikeuksiin liittyvät asennot (esimerkiksi pään pitäminen yläkenossa kaula ojennettuna).

3. Sisähengitystiet kuunneltiin stetoskoopilla.

4. Ruumiinlämpö, pulssi, hengitystiheys sekä kapillaarien täyttymisaika mitattiin.

Tämän jälkeen koiraa kävelytettiin viiden minuutin ajan tasaisella vauhdilla. Kävelyaikaa vähennettiin, jos koiralla havaittiin liiallisia hengitysvaikeuksia. Kävelyn jälkeen toistettiin kohdat 1.-4.

Lisäksi koirien omistajilta kysyttiin onko koiralla koskaan esiintynyt hetkellistä tajuttomuutta, onko koiralle tehty kirurgisia toimenpiteitä hengitysvaikeuksien vuoksi, ja onko koiralla ollut muita hengitystiesairauksia (jotta nämä voitaisiin erottaa BOAS-oireista). Jos koiralla todettiin tutkimuksessa selvää hengenahdistusta tai jos sillä oli esiintynyt tajuttomuuskohtauksia, omistajalle suositeltiin painavasti koiran viemistä tarkempiin tutkimuksiin.

Koirista 59:llä (38 %) oli BOAS-oireita. Nämä koirat edustivat kymmentä eri rotua (Taulukko 1). BOAS-oireita oli myös kahdella staffordshirenbullterrieriristeytyksellä sekä yhdellä mastiffiristeytyksellä. Yhdellekään koiralle ei omistajien mukaan ollut tehty kirurgisia toimenpiteitä hengittämisen parantamiseksi.

Kuonon pituuden suhde kallon pituuteen tärkein BOASia selittävä tekijä

Tutkimuksen johtopäätösten mukaan kolme suurimmassa BOAS-riskissä olevaa rotua ovat mopsi, ranskanbulldoggi ja englanninbulldoggi. Samaan tulokseen päätyi aiemmin belgialainen tutkimus (Njikam ym. 2009). Lyhytkuonoisten rotujen välillä on selkeitä eroja riskissä (Kuva 2).

Kuva 2. Kuonon suhteellista pituutta (CFR) vastaavat BOAS-riskit eri roduissa. Riskit on laskettu tutkimuksen (a) ensimmäisen ja (b) toisen osan populaatioista ja piirretty kullekin rodulle sille vaihteluvälille, jolla rodun CFR-arvoja tavattiin. Katkoviivat kuvaavat rotuja, joista oli tutkimuksessa mukana vähemmän kuin 10 koiraa. Probability of BOAS = brakykefaalisen syndrooman todennäköisyys.  https://doi.org/10.1371/journal.pone.0137496.g002

Sekä lyhyempi kuono (CFR) että paksumpi kaulanympärys lisäsivät BOAS-riskiä. Muilla rakennemitoilla ei ollut vaikutusta riskiin. Koiran ylipaino vaikutti riskiä lisäävästi, samoin sterilointi ja/tai kastrointi. Kuonon suhteellisen pituuden vaikutus oli suurin riskiä lisäävä tekijä, eivätkä muut tekijät yksinään selittäneet BOAS-oireita. Kuononpituudeltaan ja kaulanympärykseltään rodun keskitasoa (0,11 ja 32 cm) olevan, steriloidun mopsin BOAS-riski oli 93 %, kun taas 5 cm pienennys kaulanympäryksessä laski riskin 89 %:iin. Jos koiran lihavuuskunto (body condition score) nousi keskitasosta (5) yhdellä pisteellä ollen 6 (hieman ylipainoinen), BOAS-riski nousi 93 %:sta 98 %:iin.

Tutkijat pohtivat ylipainon vaikutusta hengitysvaikeuksia lisäävänä tekijänä. Onko kyseessä muna vai kana? Ylipaino varmasti ahtauttaa hengitysteitä entisestään, mutta toisaalta BOAS-koirien ylipaino saattaa johtua myös siitä, että ne eivät vaivalloisen hengittämisen vuoksi jaksa liikkua. Ylipaino on kaikenlaisilla koirilla yleistä: noin 20-40 % koirista arvioidaan olevan ylipainoisia (Gossellin ym. 2007).

Koiran sterilointi tai kastrointi ei välttämättä ole hengitysvaikeuksia lisäävä tekijä, vaan siihenkin saattaa päteä samanlainen pohdinta kuin ylipainoon: koiraa ei hengitysvaikeuksien vuoksi pidetä potentiaalisena näyttely- ja jalostuskoirana, jolloin se steriloidaan tai kastroidaan. 

Suurin BOAS-riskitekijä oli tutkimuksen mukaan lyhyt kuono ja "litteänaamaisuus". Kun kuonon suhteellinen pituus laski alle 0,20, oli yli puolella koirista BOAS-oireita. Suosimalla jalostuksessa vähemmän äärimmäistä ulkomuotoa saataisiin hengitysvaikeuksia vähennettyä.

Vaikka kuonon suhteellisella pituudella ja BOAS-oireilla oli selvä ja voimakas yhteys, BOASin esiintymiseen ja vakavuusasteeseen vaikuttavat myös muut tekijät. Tutkimukseen osallistui joitakin koiria, joilla ei ollut ollenkaan hengitysvaikeuksia, vaikka niiden kuono oli äärimmäisen lyhyt (CFR<0,20).

Brakykefaalista syndroomaa voidaan vähentää jalostuksen avulla

Packerin tutkimuksen johtopäätös oli, että brakykefaalisen syndrooman riski kasvoi, kun kuonon pituus suhteessa kallon pituuteen lyheni. Syndroomaa tavattiin ainoastaan koirilla, joiden kuonon pituus oli vähemmän kuin puolet niiden kallon pituudesta.

Kuonon pituus on rakenneominaisuus, johon on helppo vaikuttaa jalostuksella ja siten vähentää riskiroduissa esiintyviä ongelmia. Kuonon pituuden lisäksi jalostuksessa on huomioitava sieraimet. Sierainten tulee olla avonaiset, jotta ilma kulkee niissä vapaasti.

Tutkijat ehdottavat rotumääritelmiin lisättäväksi selkeät alarajat kuonon suhteelliselle pituudelle. Suhteellisen pituuden pitäisi olla vähintään 0,5, mikä vastaa keskimääräisen staffordshirenbullterrierin päätä. Jos päätettäisiin, että 50 % BOAS-riski on hyväksyttävä, pitäisi jalostuksesta karsia koirat, joiden kuonon suhteellinen pituus on 0,20 tai vähemmän. Tämä vastaa keskimääräisen ranskanbulldoggin päätä. Tällä hetkellä on rotuja, joista ei löydy yhtäkään tällaista yksilöä. Esimerkiksi japanese chinillä havaittu suurin kuonon suhteellinen pituus oli 0,13 (jota vastaava BOAS-riski on 83 %), eikä rodun sisältä ehkä löydy tarpeeksi vaihtelua asian korjaamiseksi.

Kennelliiton jalostusstrategia linjaa rodun koirien rakenteen tervehdyttämisen yhdeksi roturisteytyksen mahdollistavaksi tilanteeksi. Ohjeistus roturisteytysten käytännön toteuttamisesta taas toteaa risteytysohjelmien olevan ensisijaisesti tarkoitettu roduille, joissa ei ole tarpeeksi perinnöllistä vaihtelua tärkeiden, koiran hyvinvointiin vaikuttavien ominaisuuksien jalostamiseksi.

Brakykefaalisten rotujen hengitysongelmien mittaamiseen ja jalostukseen on kehitetty muitakin työkaluja, ja kunto- tai kävelytestejä on kehitteillä Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa. Ensimmäiset kävelytestit ovat jo käytössä Hollannissa ja Saksassa. Kesäkuussa 2015 julkaistiin ranskanbulldoggitutkimus, jossa hyviä ja huonoja hengittäjiä eroteltiin keuhkojen toimintakokeissa (Liu ym. 2015). Tämän, kuten Packerinkin (2015) tutkimuksen etuna on, että koiraa ei tarvitse rauhoittaa.

BOAS-riskiin liittyen tehdään myös molekyyligeneettistä tutkimusta, toiveena löytää hengitysvaikeuksiin vaikuttava mutaatio, joka voitaisiin ottaa huomioon jalostusvalinnassa. Hengityksen helppous ja vaikeus on kuitenkin niin tiukasti sidottu kallon rakenteeseen ja kuonon pituuteen, että tämä lienee ainakin osin turhaa työtä. Packerin tutkimustulosten mukaan helpoin ja edullisin tapa lisätä terveiden koirien osuutta on mitata koirien kuonot ja kallot näyttelyissä ja jalostustarkastuksissa ja valita jalostukseen rodun keskitasoa paremmat koirat eli koirat, joiden kallonmuoto on vähiten liioiteltu. Lisänä voidaan käyttää jalostuskoirien kuntotestaamista.

Lähteet

Gossellin, Wren & Sunderland 2007. Canine obesity: An overview. Journal of Veterinary Pharmacology and Therapeutics 30 1-10. pmid:17567509 doi: 10.1111/j.1365-2885.2007.00863.x

Liu ym. 2015. Characterisation of Brachycephalic Obstructive Airway Syndrome in French Bulldogs Using Whole-Body Barometric Plethysmography. PLoS ONE 10(6): e0130741. doi:10.1371/journal.pone.0130741

Njikam ym. 2009. The Influence of Phylogenic Origin on the Occurrence of Brachycephalic Airway Obstruction Syndrome in a Large Retrospective Study. The International Journal of Applied Research in Veterinary Medicine 7: 138-143.

Packer, Hendricks & Burn 2012. Do dog owners perceive the clinical signs related to conformational inherited disorders as 'normal' for the breed? A potential constraint to improving canine welfare. Animal Welfare 21: 81-93. doi: 10.7120/096272812x13345905673809

Packer ym. 2015. Impact of Facial Conformation on Canine Health: Brachycephalic Obstructive Airway Syndrome. PLoS ONE 10(10): e0137496. doi:10.1371/journal.pone.0137496

Sutter ym. 2008. Morphometrics within dog breeds are highly reproducible and dispute Rensch's rule. Mammalian Genome 19: 713-723. doi: 10.1007/s00335-008-9153-6. pmid:19020935