Koirien herkkyys yhteistyöhön ihmisten kanssa kehittyy varhain ja on voimakkaasti perinnöllinen

Uuden yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan koirat ovat jo kehityksensä alkuvaiheessa erittäin herkkiä ja vastaanottavaisia ihmisten eleille ja puheelle. Jo kahdeksan viikon ikäisillä pennuilla on sosiaalisia taitoja ja kiinnostusta ihmisen kasvoihin. Perinnölliset tekijät aiheuttavat lähes puolet vaihtelusta, jota näissä pentujen sosiaalisissa taidoissa havaitaan.

Kesäkuussa julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus selvitti koiranpentujen kiinnostusta ja kykyä ymmärtää ihmisen eleitä ja vihjeitä; erityisesti tutkittiin ominaisuuksien kehittymistä sekä perinnöllisyyttä. Tutkijat testasivat noutajanpentuja kognitiivisilla käyttäytymistesteillä. Pentuja oli 375, ja ne olivat kahdeksan viikon ikäisiä. Käytetty testipatteristo on kehitetty kuvaamaan nuorten pentujen ymmärrys- ja käsityskykyä monipuolisesti ennen pentujen laajaa sosiaalistumista ihmisiin (Bray ym. 2020).

Testeissä selvitettiin pentujen spontaaneja reaktioita ihmisen eleelliseen viestintään, pentujen lähestymistä ja vuorovaikutusta ihmisen kanssa sekä huomion kiinnittymistä ihmisen kasvoihin. Jo ensimmäisessä testissä pennut käyttivät ihmisen elekieltä erittäin menestyksekkäästi hyväkseen, mikä osoitti, ettei tämä kyky vaadi kehittyäkseen laajaa sosiaalistamista tai oppimista. 

Tutkimuksessa käytetyt testit

Ennen testejä, joissa tarkkailtiin kuinka pennut seuraavat ihmisen eleitä, pennuille annettiin lämmittelytehtäviä, jotta ne olisivat motivoituneita etsimään piilotettuja makupaloja. Näissä tehtävissä pennun ohjaaja esimerkiksi piti pentua kahden makupalapiilon välissä, yhtä kaukana kummastakin piilosta. Testaaja innosti pentua sanallisesti tyyliin "Pentu, katso!", samalla aloittaen katsekontaktin pennun kanssa, ja joko katsahti ja osoitti piiloa, jossa nami oli, tai näytti pennulle pientä keltaista laatikkoa ja laittoi sen makupalapiilon viereen. Tämän jälkeen testaaja pysyi liikkumatta, ja pentu päästettiin vapaaksi etsimään.

Kontrollitestien avulla varmistettiin, että pennut käyttivät nimenomaan ihmisen antamia vihjeitä hyväkseen sen sijaan, että olisivat etsineet makupalat hajuaistinsa avulla. Kontrollitestit erosivat edellä kuvatuista siten, että testaaja ei antanut pennuille vihjettä makupalan sijaintipaikasta ennen kuin ne päästettiin etsimään.

Pentujen kiinnostusta ihmiseen selvitettiin seuraavasti: testaaja seisoi testialueen ulkopuolella, katsoi pentua ja lausui tietyn standardoidun käsikirjoituksen mukaiset sanat käyttäen puhetyyliä, jolla tyypillisesti puhutaan koirille ja lapsille. Puhuessaan testaaja mittasi kuinka kauan pentu katsoi hänen kasvojaan. Sitten testaaja tuli testausalueelle ja hyväili pentua, jos se lähestyi häntä käsivarren etäisyydelle. Aika, jonka pentu vietti testaajan lähellä, kirjattiin.

Lopuksi pennuille annettiin mahdoton tehtävä. Tehtävän aluksi pennut oppivat saamaan astiassa olevan ruokapalkinnon siirtämällä astian kannen syrjään. Tämän jälkeen kansi kiinnitettiin paikoilleen siten, ettei pentu saanut sitä enää auki, ja testaaja mittasi taas ajan, jonka pentu katsoi hänen kasvojaan.

Pennut lukivat ihmistä taitavasti jo ensimmäisestä testistä lähtien

Testien tulokset osoittivat, että pennut seurasivat luotettavasti ihmisen antamia vihjeitä - niiden onnistuminen tehtävissä ylitti selvästi satunnaisen onnistumistason.

Tutkijat sulkivat pois useita vaihtoehtoisia selittäjiä. Ensinnäkin pennut testattiin noin kahdeksan viikon iässä, jolloin ne elivät vielä pentuesisarustensa kanssa ja söivät, nukkuivat ja viettivät suurimman osan ajastaan ​​muiden kuin ihmisten kanssa. Huolimatta rajoitetuista ihmisiin liittyvistä kokemuksistaan, pennut olivat erittäin taitavia seuraamaan ihmisen eleitä ja motivoituneita ihmisen seuraan sekä vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Toiseksi, 375 pennun otoskoko mahdollisti tehokkaan analyysin mahdollisesta oppimisen vaikutuksesta tehtävien aikana. Tämä analyysi vahvisti, että pennut olivat taitavia jo ensimmäisessä lämmittelytestissä, eikä niiden suorituskyky tämän osalta parantunut testien edetessä. Kolmanneksi, kontrollitesteillä varmistettiin, ettei pentujen suoriutuminen johtunut siitä, että ne olisivat löytäneet piilotetut makupalat hajuaistinsa avulla.

Koirilla on siis synnynnäinen, voimakas herkkyys ihmisen elekielelle. Pennut myös katselivat testaajan kasvoja pitkiäkin aikoja, kun testaaja puhui niille käyttäen koirille suunnattua puhetyyliä ja lähestyivät testaajaa, kun niille annettiin siihen mahdollisuus. Toisaalta, vaikka pennut katsoivat ihmistä mahdottoman tehtävän aikana, ne käyttivät sosiaalista katsetta tässä yhteydessä paljon vähemmän. Nämä havainnot viittaavat siihen, että kahdeksanviikkoiset pennut ymmärtävät ihmisen sosiaalisia signaaleja ja reagoivat niihin, kun taas kommunikointikäyttäytyminen käynnistyy vasta myöhemmin.

Tutkituilla testituloksilla voimakas perinnöllisyys

Jotta ominaisuus olisi jalostettavissa tai muokkaantuisi luonnonvalinnan ansiosta, sen on (1) vaihdeltava yksilöiden välillä, siitä on (2) oltava hyötyä elinvoiman ja lisääntymisen kannalta, ja sen on (3) oltava geenien säätelemä - kokonaan tai osittain.

Nyt tutkittiin siis koiranpentujen kiinnostusta ja kykyä ymmärtää ihmisen eleellistä viestintää. Näiden ominaisuuksien osalta ensimmäinen ehto täyttyy: koirissa, kuten ihmislapsissakin, on yksilöllisiä eroja herkkyydessä viestinnälliseen yhteistyöhön.

Toista ehtoa lienee mahdoton arvioida koiran kesyyntymisen historiallisen luonteen vuoksi. Tutkimuseläiminä pidetyillä koiraeläimillä on kuitenkin havaittu sosiaalisen ymmärrys- ja käsityskyvyn (sosiaalinen kognitio) muutoksia, jotka syntyvät sivutuotteena jalostettaessa kesyyttä.

Mitä kolmanteen ehtoon tulee, susilla sekä koirarotujen välillä on tehty vertailututkimuksia, joiden perusteella myös koirien sosiaaliselle ymmärrys- ja käsityskyvylle on esitetty perinnöllistä taustaa. Asiaa ei kuitenkaan ennen ole testattu tieteellisesti, eikä siten ole myöskään voitu arvioida tarkemmin missä määrin nämä piirteet ovat jalostettavissa. Ihmisillä sen sijaan on kaksosia tutkimalla saatu selville, että keskimäärin 47 % yksilöiden välisistä eroista näissä ominaisuuksissa johtuu perinnöllisistä tekijöistä (periytymisaste).

Mitä suurempi osuus ominaisuudessa havaitusta vaihtelusta on perinnöllisten tekijöiden aikaansaamaa eli mitä korkeampi periytymisaste ominaisuudella on, sitä helpommin ominaisuus on myös muokattavissa valinnan keinoin, oli kyse sitten luonnonvalinnasta tai jalostusvalinnasta.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa korkeimmat periytymisasteet olivat herkkyydellä ihmisen osoittaville eleille sekä huomion kiinnittämisellä ihmisen kasvoihin puheen aikana. Osoittavan eleen seuraamisen periytymisaste oli 43 %. Yhtä korkea periytymisaste oli huomiolla testaajan kasvoja kohtaan hänen puhuessaan.

Taipumuksella lähestyä testaajaa ja olla vuorovaikutuksessa hänen kanssaan oli edellisiä pienempi periytymisaste (keskimäärin 13 %). Herkkyydellä sanalliselle vihjeelle periytymisaste oli keskimäärin 14 % ja taipumuksella katsella ihmisen kasvoja mahdottoman tehtävän aikana keskimäärin 8 %. Aikuisiin koiriin verrattuna pennut käyttivät kuitenkin tässä yhteydessä hyvin vähän sosiaalista katsetta, joten myös ominaisuuden vaihtelu pentujen välillä oli pientä.

Varhainen jalostus suosi yhteistyökykyisiä koiria

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että koirien taidot yhteistyöhön ihmisen kanssa syntyvät varhaisessa kehitysvaiheessa ja ovat vahvasti periytyviä.

Periytymisasteet ovat aina populaatiokohtaisia ja yhteydessä kussakin populaatiossa vaikuttaviin ympäristötekijöihin sekä havainnoitavaan ajanjaksoon. Jos kesykoiran syntyyn johtavissa susikannoissa oli yhtä paljon perinnöllistä vaihtelua kuin mitä tässä tutkimuksessa havaittiin, olivat kannat otollisia näiden ominaisuuksien nopealle muokkaamiselle.

Tutkimuksissa, joissa on verrattu samalla tavalla kasvatettuja koiria ja susia, on huomattu susien tekevän koiria joustavammin yhteistyötä oman lajinsa jäsenten kanssa. Yhteistyössä ihmisen kanssa susilla on taipumus johtaa vuorovaikutusta, kun taas koirat seuraavat ihmistä ja mukautuvat työskentelyyn tämän kanssa.

Kesyyntyminen tuotti eläimiä, joiden pelko ihmistä kohtaan on villejä esi-isiään vähäisempi. Se, missä määrin eläimet reagoivat ihmisiin potentiaalisina yhteistyökumppaneina, saattoi olla valinnan seurausta. Valinnassa olisi suosittu yhteistyökyvyn muotoja, joita aiemmin ilmeni vain lajikumppanien kesken. Esimerkiksi, vaikka joidenkin susien on osoitettu käyttävän hyväkseen ihmisen osoittavia eleitä, tämä kyky kehittyy niillä myöhemmin kuin koirilla ja vaatii laajempaa sosiaalistamista ihmisiin. Tämäkin tukee ajatusta, että koirille on kesyyntymisprosessin kautta kehittynyt biologinen valmius tämän tyyppiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihmisen kanssa, vaikka ilmiön tarkkoja taustamekanismeja ei vielä tunnetakaan.

Koirista jälleen apua ihmistutkimukseen

Lopuksi tutkijat toteavat, että koska sosiaalisessa ymmärrys- ja käsityskyvyssä on selvää koirarotujen välisiä eroja, näihin ominaisuuksiin liittyvät geneettiset erot lienevät muinaista alkuperää. Samat geenit vaikuttanevat edelleen yksilöiden ja rotujen välisiin eroihin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että koirat tarjonnevat myös tällä tutkimuksen alalla apua ihmistutkimukseen, toimimalla tehokkaana mallina kysymyksille ihmisten yhteistyö- ja kommunikaatiotaitojen biologisista taustoista.

Lähde

Bray ym. 2021. Early-emerging and highly heritable sensitivity to human communication in dogs. DOI:https://doi.org/10.1016/j.cub.2021.04.055

Artikkeli on julkaistu aiemmin Koiramme-lehdessä 9/2021.