Ajankohtaista

Perinnöllisyyden perusteet 8 viikossa -koulutuksen seuraava ryhmä aloittaa 4.4.2024. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä.




Kuva: Nova Mäkelä
Kuva: Nova Mäkelä

Katariina Mäki

MMT, jalostusagronomi, tutkija

Koirien jalostus- ja hyvinvointi ovat kiinnostaneet minua ammatillisesti jo vuodesta 1997, jolloin aloitin graduni rottweilerien lonkka- ja kyynärvioista ja pidin ensimmäisen koiranjalostusaiheisen luentoni. Väitöskirjani tein koirien lonkka- ja kyynärniveldysplasian perinnöllisyydestä ja jalostuksesta.

Vuosina 2020 ja 2023 julkaistiin laatimani selvitykset koiranjalostuksen ongelmista ja puuttumiskeinoista. Selvitykset olivat Ruokaviraston ja maa- ja metsätalousministeriön tilaamat, ja niitä käytetään eläinten hyvinvointilakiin liittyvän jalostusasetuksen laatimisessa. Katso 16.2.2023 järjestetty julkistamiswebinaari täällä >>. Linkistä löydät myös vuonna 2020 julkaistun selvityksen.

Tällä hetkellä rakennan jalostusaiheisia verkkokursseja niin suomeksi kuin englanniksikin ja pyöritän International Partnership For Dogsin toimintaa yhdessä kansainvälisen tiimin kanssa. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa Kennelliiton jalostusasiantuntijana.

Toivon että artikkeleistani ja verkkokursseistani on hyötyä sinulle, ja ennen kaikkea koirille! Opiskeluiloa!


Artikkelien julkaisu muualla

Artikkelieni julkaisu rotuyhdistysten lehdissä onnistuu mainostilaa vastaan. Lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen katariina (at) healthybreeding.com, niin sovitaan asiasta tarkemmin!



Artikkelit

Monet koirien käyttöominaisuuksiin liittyvät piirteet, kuten paimentaminen ja juoksunopeus, on todennäköisesti kehitetty useammin kuin kerran koiran historian aikana. Vuonna 2017 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa rakentunut koirarotujen sukupuu kertoo rotujen keskinäisestä sukulaisuudesta ja auttaa myös jalostuksessa.

Uusi eläinten hyvinvointilaki tulossa olevine jalostusasetuksineen määrittää vihdoin konkreettisia rajoja myös koirien haitallisten ominaisuuksien jalostukselle. Paras keino eteenpäin on tehokas, ongelmia vähentävä jalostus. Terveempiä geenejä täytyy tarvittaessa voida hakea rotujen ulkopuolelta.

Ruotsalaistutkimuksen mukaan koirien ylähengitystiesairaudet ovat melko yleisiä. Tutkimuksessa tunnistettiin kolmetoista riskirotua. Saksanpaimenkoirilla ja monirotuisilla riski oli keskimääräistä pienempi. Tutkimuksesta saatua tietoa rotujen terveysriskeistä voidaan hyödyntää niin diagnostiikassa kuin jalostuksessakin.

Sterilisaatiosta voi koitua koiralle useita terveyshyötyjä. Nartuilta se poistaa kokonaan kohtutulehduksen riskin. Kohtutulehdukseen sairastuu elämänsä aikana lähes joka neljäs leikkaamaton narttu, ja sairaus voi olla kohtalokas. Tutkimukset raportoivat sterilisaatiolle myös terveysriskejä, erityisesti jos leikkaus tehdään jo pentuna.

Kaikkihan tietävät, että sukusiitos voi olla haitallista. Mutta minkälaisista haitoista tarkalleen katsoen on kyse? Hyviä esimerkkejä löytyy meistä ihmisistä. Esimerkiksi Habsburgien espanjalainen hallitsijasuku hiipui ja sammui lopulta kokonaan vuonna 1700, ja suurin syy tähän oli ilmeisesti sukusiitos.

Heinäkuussa julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin koirarotujen sairaustaakan vaikutusta rodun keskimääräiseen elinikään sekä verrattiin puhdasrotuisten, monirotuisten ja risteytyskoirien elinikää. Pisimpään elivät monirotuiset koirat. Rotukoirien elinvoimaisuutta ja pitkäikäisyyttä voidaan parantaa väljentämällä nykyistä rotukäsitettä.

Aloin koostaa Perinnöllisyyden perusteet -kurssia alkuvuodesta 2023, ja kurssin viimeinenkin osa valmistui vihdoin lokakuussa. Olo oli kuin voittajalla! Suuri työ oli takana. Jännitti. Olin omasta mielestäni saanut aikaan kattavan ja toimivan kokonaisuuden, mutta mitä mieltä olisivat kurssilaiset?