Merkittävä väitöskirja lonkista: edistyminen jalostuksessa sitä nopeampaa mitä huonompi rodun tilanne on



Katariina Mäki



Sofia Malm Ruotsin Maatalousyliopistosta SLU:sta väitteli joulukuussa koirien lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöiden tehokkaammasta vähentämisestä. Kumpikin sairaus on pitkäkestoisista jalostusohjelmista huolimatta edelleen monissa roduissa yleinen, vaatien kalliita eläinlääkärinhoitoja ja johtaen usein myös koiran lopetukseen.



Neljä osatutkimusta


Malm tutki väitöskirjassaan lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöihin vaikuttavia ympäristötekijöitä ja selvitti muutaman esimerkkirodun avulla kasvuhäiriöissä esiintyvien perinnöllisten erojen määrää. Koirien väliset perinnölliset erot mahdollistavat kasvuhäiriöiden jalostuksellisen vähentämisen. Hän tarkasteli myös lonkkakuvaustuloksen yhteyttä myöhempiin nivelongelmiin sekä vertasi perinnöllisen edistymisen määrää, kun koiran jalostusarvon ennusteena käytetään ilmiasua tai BLUP-indeksiä.


Suomessa väiteltiin vastaavasta aiheesta vuonna 2004. Malmin väitöskirja käsittelee osin samoja asioita ruotsalaisten koirapopulaatioiden kannalta, yhteneväisin tuloksin. Lisäksi se todistaa Suomessakin käytettävän lonkkakuvausmenetelmän toimivuuden myös koiran myöhemmän nivelterveyden ennustajana sekä tuo uutta tietoa rauhoitusaineiden aiheuttamista eroista kuvaustuloksissa. Malmin väitöskirja on samalla myös taustatutkimus Ruotsissa lähiaikoina aloitettavalle lonkka- ja kyynärindeksilaskennalle.



Mitä huonompi lonkkakuvaustulos, sitä enemmän eläinlääkärinhoitoa ja lopetuksia


Agrian tietokantoihin sekä Ruotsin Kennelliiton aineistoihin perustuvassa 29.000 koiran osatutkimuksessa havaittiin voimakas yhteys koiran lonkkaröntgenlausunnon ja myöhempien, eläinlääkärinhoitoa vaativien lonkkanivelongelmien sekä näistä johtuvan kuolleisuuden välillä. Tutkittuja rotuja olivat berninpaimenkoira, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja, labradorinnoutaja ja rottweiler.


Terveiden (A-B) tai korkeintaan lievää kasvuhäiriötä (C) potevien koirien osuus oli aineistossa suurin rottweilerilla (93 %). Vakavan dysplasian (E) osuus taas oli suurin saksanpaimenkoiralla (3 %). Tavallisin kuvausikä vaihteli 13 kuukaudesta (berninpaimenkoira ja rottweiler) 15 kuukauteen (saksanpaimenkoira), ja tavallisin lonkkaongelmista johtuva nuoren koiran lopetusikä oli alle kaksi vuotta.


Mitä huonomman kuvaustuloksen koira oli saanut, sitä pienempi aika kuvauksesta kului eläinlääkärinhoitoon tai lopetukseen. C-lonkkaisilla koirilla ei ollut suurta riskiä lonkkaongelmista johtuvaan eläinlääkärinhoitoon tai lopetukseen, kun taas D- ja E-lonkkaisilla riski oli merkittävä (Taulukko 1). Saksanpaimenkoirilla riski oli nelinkertainen verrattuna kultaisiinnoutajiin. Lähes puolet E-lonkkaisista saksanpaimenkoirista (48 %) ja rottweilereista (47 %), jotka elivät kauemmin kuin 200 päivää kuvauksen jälkeen, joutui jossain vaiheessa turvautumaan eläinlääkärin hoitoon lonkkiensa vuoksi. Labradorinnoutajalla riski eläinlääkärinhoitoa vaativiin lonkkaongelmiin oli pienin (18 %).



Taulukko 1. Keskimääräinen osuus (%) kunkin lonkkakuvaustuloksen saaneista koirista, joita hoidettu tai lopetettu lonkkanivelen ongelmien vuoksi (A = ei muutoksia, B = lähes normaali/rajatapaus, C = lievä, D = kohtalainen, E = vaikea kasvuhäiriö).

A-B

C

D

E

Vaatinut eläinlääkärin hoitoa:

0,4

1,6

5,2

3 (KN) - 24 (BP)

14,9

18 (LN) - 48 (SP)

Johtanut koiran lopetukseen 200 päivän sisällä lonkkakuvauksesta:

0,03

0,6

5,0

3 (BP) - 18 (SP)

19,2

13 (KN) - 48 (SP)

Johtanut koiran lopetukseen yli 200 päivän kuluttua lonkkakuvauksesta:

0,1

0,7

3,4

1 (LN) - 12 (SP)

10,8

9 (LN) - 34 (RO)

KN = kultainennoutaja; BP = berninpaimenkoira; LN = labradorinnoutaja; SP = saksanpaimenkoira; RO = rottweiler



Löysyys rikkoo erityisesti saksanpaimenkoiran lonkat


Eläinlääkäriasemille suunnatun kyselyn avulla selvitettiin lonkka- ja kyynärkuvauksiin liittyviä rutiineja. Saatujen tietojen perusteella jokaisen lonkkakuvaustuloksen yhteyteen lisättiin tieto kuvausklinikan käyttämästä rauhoitusmenetelmästä. Mukaan otettiin vain klinikat, joiden vastausten mukaan yli 90 % klinikalla kuvatuista koirista rauhoitettiin kyseisellä, samalla menetelmällä.


Acepromazinella rauhoitetuilla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi tiukemmat lonkkanivelet verrattuna muihin rauhoitusaineisiin ja niiden yhdistelmiin. Lonkkien löysyys on merkittävä nivelpintojen kuluttaja ja nivelrikon aikaansaaja, ja rauhoituksen tarkoituksena onkin saada nivelessä oleva löysyys esiin. Acepromazine on siis huonoin vaihtoehto jalostusta varten tehtyyn lonkkakuvaukseen. Eroista johtuen Malm suosittelee ottamaan rauhoitusmenetelmän huomioon arvioitaessa koirien jalostusarvoja.


Löysyys altistaa siis nivelrikolle. Lisäksi jotkut rodut ovat alttiimpia löysyyden vaikutukselle kuin toiset: saksanpaimenkoirilla sama löysyyden aste johtaa esimerkiksi rottweileria, kultaistanoutajaa ja labradorinnoutajaa herkemmin nivelrikkoon. Syyksi on esitetty saksanpaimenkoiran rakennetta jyrkästi laskevine selkälinjoineen.


Myös koiran sukupuolella, kuvausiällä ja syntymävuodenajalla oli vaikutusta tuloksiin. Nartuilla oli merkitsevästi enemmän lonkkanivelen kasvuhäiriötä kuin uroksilla. Kyynärnivelen kasvuhäiriössä taas oli päinvastainen tilanne. Kuvausiän vaikutus oli totutunlainen: mitä nuorempi koira oli tutkimushetkellä, sitä paremmat tulokset se keskimäärin sai. Lisäksi tammi-kesäkuussa syntyneillä koirilla oli muita paremmat lonkkakuvaustulokset; kyynärkuvaustuloksissa sen sijaan ei ollut syntymäkuukausieroja.



Rottweilerilla ja bernillä hienoista perinnöllistä edistymistä


Sekä lonkka- että kyynärnivelen perinnöllinen taso oli rottweilerilla ja berninpaimenkoiralla parantunut noin kuuden indeksipisteen verran viimeisen kymmenen vuoden aikana. Edistyminen ei kuitenkaan näkynyt A- ja B- lonkkaisten koirien osuuden kasvuna. Fenotyyppinen trendi, jossa on koirien perinnöllisen tason lisäksi mukana myös ympäristötekijöiden vaikutus, oli siis epäsuotuisa huolimatta pienestä perinnöllisestä edistymisestä.


Rottweilerin ja berninpaimenkoiran lonkkakuvaukset aloitettiin jo 1970-luvulla. Vuonna 1986 lonkkakuvaus tuli jalostukseen käytetyille koirille pakolliseksi. Vuodesta 1991 (berninpaimenkoira) ja 2000 (rottweiler) jalostuskäytön rajana on ollut B. Kyynärnivelten virallinen kuvaaminen aloitettiin vuonna 1984, ja vuodesta 1990 lähtien on kummankin rodun jalostuskoirilta vaadittu kuvaustulos.



Edistyminen jalostuksessa sitä nopeampaa mitä huonompi tilanne rodulla on


Koirien välillä oli tutkituissa roduissa merkittävää perinnöllistä vaihtelua lonkka- ja kyynärkuvaustuloksissa, joten tarkalla jalostusvalinnalla on mahdollista löytää oikeat koirat lonkka- ja kyynärnivelongelmia vähentävään jalostukseen. Malm suosittelee jalostusarvojen arvioimiseen BLUP-menetelmää, jotta ympäristötekijöiden vaikutusta tuloksiin saataisiin tasoitettua.


Simuloidusta aineistosta tehdyssä osatutkimuksessa BLUP sai lonkkanivelen jalostusarvon ennusteena aikaan ylivertaista edistymistä verrattuna koiran ilmiasuun. Koska BLUP suosii perinnöllisesti hyviä sukuja, tiukka jalostusvalinta johtaa myös sukusiitoksen lisääntymiseen (lonkkien tai kyynärpäiden suhteen ei kuitenkaan monessakaan rodussa ole ainakaan Suomessa tehty tiukkaa jalostusvalintaa). Kun valintaan lisättiin työkalu sukusiitoksen huomiointiin, saatiin aikaiseksi sama perinnöllinen edistyminen ilman että sukusiitosaste nousi enempää kuin ilmiasuun perustuvassa valinnassa. Rodun sukulaistumista ja sukusiitosta voi hidastaa esimerkiksi rajoittamalla yksittäisen yksilön jälkeläismäärää ja huolehtimalla, että jalostukseen jää kunkin ominaisuuden suhteen puolet rodun kannasta.


Sekä ilmiasuun että BLUP-indekseihin perustuva valinta sai sitä enemmän ja sitä nopeampaa edistymistä aikaan mitä huonompi rodun taso ominaisuudessa alun perin oli. Ilmiasuun perustuva valinta alkoi kuitenkin olla tehotonta, kun suurin osa koirista oli A-C -lonkkaisia. Tällöin C-E -lonkkaisten koirien poistaminen jalostuksesta ei saanut juurikaan lisää edistymistä aikaan, koska rodun keskitaso oli selvästi C:tä parempi.



Lähde

Malm 2010. Breeding for improved hip and elbow health in Swedish dogs. Doctoral Thesis No. 2010:79. Faculty of Veterinary Medicine and Animal Science, Swedish University of Agricultural Sciences, Uppsala.