Teksti Katariina Mäki

 

Käyttö vai näyttö?

Jalostuksessa vain toiseen keskittyminen voi muuttaa myös toista

 

 

Kesyyntyminen on aikaansaanut monipuolisen koiran hyötykäytön. Vuosisatojen ajan suosittiin taitavimpia ja ihmiselle hyödyllisimpiä koiria. Tältä pohjalta syntyi rotuja erilaisiin tarkoituksiin, mm. paimennukseen, metsästykseen ja laumanvartiointiin.

Viimeisen sadan vuoden aikana koirankasvatuksen pääsuuntaus on ollut ulkomuodon kehittäminen, eikä muita ominaisuuksia ole kovinkaan systemaattisesti jalostettu. Poikkeuksia toki löytyy, esimerkiksi suomenajokoira ja suomenpystykorva, joilla jalostuksen ykköstavoitteena ovat hyvät metsästysominaisuudet sekä metsästystä kestävä fysiikka.

 

 

 

Suomessa ja monessa muussa maassa koiranjalostus eroaa tuotantoeläinjalostuksesta siinä, että se on kasvattajille enimmäkseen harrastus. Omien koirien ja kasvattien ominaisuuksiin tulee helposti suhtauduttua tunteenomaisesti. On vaikeaa myöntää ettei vartavasten jalostuskoiraksi suunniteltu yksilö ehkä olekaan paras mahdollinen sukunsa jatkaja.

Kasvattajat haluavat kennelnimensä tunnetuiksi, ja yleensä helpoin tie tähän on menestyä kasvattinsa kanssa näyttelyissä. Vaatii paljon enemmän työtä saada koira voittamaan esimerkiksi metsästys- tai palveluskoirakokeissa. Potentiaaliset pennunostajat käyvät näyttelyissä katsomassa koiria, ja kiinnostuvat tuomareiden palkitsemista voittajakoirista ja niiden pennuista. Nämä tekijät aikaansaavat ulkomuodon, eli näyttelytulosten sijan tärkeimpänä jalostukseen vaikuttavana ominaisuutena.

 

 

Näyttelyissä voittavat koirat

usein äärityyppejä

 

Ulkomuodoltaan parhaiten rotumääritelmiä muistuttavat ja näyttelyissä korkeimmalle sijoittuvat koirat ovat usein rotumääritelmien äärityyppejä. Niillä voi olla liioiteltuja piirteitä, jotka aiheuttavat tukalaa oloa, kipua tai jopa hengitysvaikeuksia. McGreevyn ja Nicholaksen tutkimus vuodelta 1999 toteaa, että joissakin rotumääritelmissä epäterveet ja keskenään ristiriitaiset piirteet ovat jopa toivottuja. Muutamiin rotuihin ne ovat niin vakiintuneet, etteivät edes rodun yksilöiden kanssa elävät ihmiset huomaa niitä, vaan pitävät asiaankuuluvina.

Koiramaailman kansainvälisen kattojärjestön FCI:n uutislehtisessä onkin puututtu liioitellun ulkomuodon suosimiseen ja kehoitettu muun muassa ulkomuototuomareita ja Kennelliittoja kiinnittämään asiaan huomiota.

Kun koirankasvatuksessa on käytetty vielä sukusiitostakin, on tuloksena ollut kasvava määrä rotukohtaisia perinnöllisiä ongelmia. Myös käyttöominaisuudet ovat monessa rodussa rapistumassa. Terve ja käyttöominaisuuksiltaan hyvä koira alkaa kohta olla harvinaisuus. Esimerkiksi koiria työssään hyödyntävien viranomaisten on yhä vaikeampaa löytää terveitä ja sopivilla taipumuksilla varustettuja koiria eri tehtäviin.

 

 

Rotutyypillistä käyttäytymistä tarvitaan

 

Luonne on koiran tärkein ominaisuus. Genetics of the Dog -kirjan kirjoittajan Malcolm Willisin sanoin: "Dobermanni, joka ei ole rotutyypillinen, ei ehkä ansaitse nimikettä dobermanni, mutta jos se on luonteeltaan ilkeä tai pelkurimainen, se ei ansaitse tulla kutsutuksi edes koiraksi."

Nyky-yhteiskunnassa koiran luonteella on suuri merkitys kun koiran on sopeuduttava kaupunkioloihin ja kerrostaloasumiseen. Hyvin arka koira stressaantuu tavallisissa jokapäiväisissä tilanteissa, ja voi jatkuvasti huonosti. Omistajalleen sopimattomat tai huolimattomasti pidetyt koirat aiheuttavat vuosittain paljon omaisuusvahinkoja ja jopa pahoja vammoja ihmisille.

Rotutyypillinen käyttäytyminen on yksi tärkeimmistä piirteistä, jotka tekevät koirasta hyvän rotunsa edustajan. Rotutyypillinen käyttäytyminen saa koirissamme aikaan juuri ne luonnepiirteet, joita arvostamme ja joita valitsemme koiraa ottaessamme. Myös viranomaiset ja muut koiria apunaan käyttävät hyödyntävät näitä koirien rotuominaisuuksia. Esimerkiksi labradorinnoutajasta rotutyypillinen käyttäytyminen tekee hyvin opaskoiraksi soveltuvan, ja perinteiset palveluskoirarodut taas soveltuvat apureiksi poliisille ja tullille.

 

 

Ei juurikaan edistymistä terveydessä

 

Suomen Kennelliitolla ja rotujärjestöillä on käytössään perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, PEVISA, jonka avulla perinnöllisten ongelmien toivotaan vähentyvän roduissa. Yleisimmät ohjelmassa huomioitavat perinnölliset viat ovat lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt sekä silmäsairaudet.

PEVISAsta huolimatta edistyminen vikojen ja sairauksien vähentämisessä on ollut Suomessa pientä tai jopa olematonta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöissä saatu kohtuullista edistymistä aikaan. Syynä huonoon edistymiseen Suomessa on ollut liian pieni valintapaine, eli jalostukseen käytettävät koirat eivät ole systemaattisesti olleet rodun keskiarvoa parempia.

Perinnöllistä edistymistä tapahtuu, kun ominaisuuteen suotuisasti vaikuttavia geenejä kantavien eläinten osuus koko rodusta lisääntyy sukupolvi toisensa jälkeen. Suotuisten geeniversioiden osuus eläinjoukon geeniversioista kasvaa jalostuskoirien ollessa ominaisuuksiltaan rodun keskivertokoiria parempia.

 

 

Tutkimus jalostamisen mahdollisuuksista

 

Tämä artikkeli perustuu tutkimukseeni, joka on julkaistu Animal Welfare -sarjassa (Mäki, K., Liinamo, A.-E., Groen, A.F., Bijma, P. & Ojala, M. 2005. Genetic Responses for hip and elbow dysplasia, behaviour traits and appearance from alternative breeding schemes in a dog population. Animal Welfare 14: 117-124.). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tietokonesimulaatioiden avulla, miten terveydessä ja luonteessa voisi saavuttaa perinnöllistä edistymistä, kun samanaikaisesti jalostetaan ulkomuotoa.

Tarkasteltavana oli neljä ominaisuutta: lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt, luonne sekä näyttelyissä tai jalostusarvosteluissa arvosteltava ulkomuoto. Luonnetta ja ulkomuotoa käsiteltiin tutkimuksessa yksittäisinä ominaisuuksina, vaikka ne todellisuudessa koostuvat monista ominaisuuksista.

Muihin perinnöllisiin vikoihin ja sairauksiin verrattuna lonkka- ja kyynärnivelviat antavat tutkimuksessa liian optimistisia tuloksia. Niistä kerätään rutiininomaisesti tietoa, ja niitä on suhteellisen helppo jalostaa, toisin kuin montaa muuta, vakavampaa perinnöllistä ongelmaa. Nämä kasvuhäiriöt otettiin kuitenkin esimerkeiksi, koska niistä on saatavilla tietoa sekä perinnöllisestä edistymisestä että tutkimuksessa tarvittavista tunnusluvuista.

 

 

 

 

Rottweilerpopulaatio mallina

 

Tutkimuksessa käytettävä SelAction-ohjelma tarvitsi tiedot siitä, millaisessa populaatiossa jalostusta tehdään (populaatiorakenne) sekä tiedot jalostettavien ominaisuuksien periytymisasteista ja yhteyksistä toisiinsa. Nämä tiedot lainattiin Suomen rottweilereilta. Populaatiorakenne pidettiin siis nykyisellään, joten esimerkiksi jalostuskoirien lukumäärä ja rodun jalostuspohjan laajuus vastasi todellisuutta.

Rottweilereita syntyi tutkimuksen aikoihin 600-700 vuodessa. Näistä noin 40 % tutkittiin lonkka- ja kyynärnivelvian suhteen, ja koska rottweilerin PEVISA sallii vain tutkittujen koirien käytön jalostukseen, vain nämä 40 % syntyneistä olivat jalostuskandidaatteja, joiden keskuudessa jalostusvalintaa kyseisissä ominaisuuksissa voidaan tehdä. Mitä enemmän jalostuskandidaatteja on, sitä paremmat myös valintamahdollisuudet ovat.

Jalostuskandidaattien joukosta 28 % uroksista ja 63 % nartuista jatkoi sukuaan. Sukupolvien välinen aika rottweilerilla on noin neljä vuotta. Yksittäisellä nartulla oli keskimäärin 11 rekisteröityä jälkeläistä ja uroksella 26. Keskimääräinen pentuekoko oli kuusi, joten nartut saivat noin kaksi ja urokset noin neljä pentuetta. Todellisuudessa jälkeläisjakauma on vino: yhdet saavat vain yhden pentueen ja toiset jopa kymmenen. Jos vinoa jälkeläisjakaumaa ja jalostuskoirien välisiä sukulaisuuksia ei oteta huomioon, jalostuspohjan laajuus eli populaation tehollinen koko rottweilerilla on 100. Todellinen laajuus on kuitenkin tätä pienempi edellämainittujen asioiden takia.

Jalostusurosten oletettiin tutkimuksessa olevan 2-9 -vuotiaita ja narttujen 2-8 -vuotiaita. Useimmat rodun jalostuskoirat olivat 3-6 -vuotiaita.

 

 

Realistiset jalostustavoitteet

 

Kymmenen vuoden ajanjaksolla 1989-1998 rottweilereilla edistyttiin lonkissa ja kyynärpäissä hyvin vähän: lonkissa 0,20 pistettä ja kyynärpäissä 0,14 pistettä, kun skaala lonkissa on A-E eli 1-5 (normaalista vaikeaan kasvuhäiriöön) ja kyynärpäissä 0-3 (normaalista tai rajatapauksesta vaikeaan kasvuhäiriöön). Keskihajontaan suhteuttamalla saamme edistymisistä vertailukelpoisia: keskihajonnan yksiköissä molemmissa ominaisuuksissa oli edistytty saman verran eli 0,3 yksikköä.

Kymmenen seuraavan vuoden jalostustavoitteiksi asetettiin lonkissa 0,7, kyynärpäissä 0,4 ja luonteessa 0,25-0,50 pistettä. Tavoitteet ovat keskihajonnan yksiköissä tasalukuja, eli luonne 0,5 ja lonkat sekä kyynärpäät 1. Luonteessa tavoite oli siis tasan puolet siitä mitä nivelissä, joissa taas oli tavoitteena saavuttaa 3-4-kertainen edistyminen verrattuna aiemmin raportoituun. Luonteelle oli realistisempaa asettaa nivelvikoja pienempi tavoite, koska luonneominaisuuksien periytymisasteet ovat yleensä alhaisia, ja siksi saavutettavissa oleva edistyminen on hidasta. Ulkomuodolle asetettiin tavoitteeksi säilyttää nykyinen taso.

 

 

Jalostuksen tietolähteet

 

Jalostusvalinnassa käytettäviä tietolähteitä olivat koirien jälkeläis- ja sisarustulokset sekä omat tulokset. Pentuetta kohti keskimäärin kahden-kolmen koiran nivelet oli kuvattu, eli jalostusvalinnassa oli käytössä oman tuloksen lisäksi yksi tai kaksi pentuesisartulosta. Viidestä ikävuodesta lähtien koiralla oletettiin olevan myös jälkeläistuloksia, joiden lukumäärä oli kahdesta kahdeksaan, riippuen koiran iästä ja sukupuolesta. Uroksilla oli enemmän jälkeläistuloksia kuin nartuilla. Puolisisartuloksia lonkissa ja kyynärpäissä oli sekä uroksilla että nartuilla iästä riippuen kahdesta kuuteen.

 

Luonne- ja näyttelytulosten lukumäärästä saatiin tietoa Rottweileryhdistyksen Nora Saloselta. Keskimäärin vain yksi koira pentuetta kohti oli luonnetestattu tai kävi palveluskoirakokeissa. Tämä vastasi 20 %:a rekisteröidyistä koirista. Koirilla ei siis ollut täyssisartuloksia luonneominaisuuksista, jos ne itse oli testattu. Jälkeläistuloksia koirilla oli sukupuolesta ja iästä riippuen yhdestä neljään ja puolisisartuloksia yhdestä kolmeen.

Keskimäärin kolme koiraa pentueesta (50 %) osallistui näyttelyihin. Valintakandidaateilla oli siis kaksi täyssisartulosta, olettaen että myös ne itse oli arvosteltu ulkomuodon suhteen. Jälkeläistuloksia oli koiran iästä riippuen 2-12 ja puolisisartuloksia 6-8.

 

 

Periytymisasteet ja korrelaatiot

vaikuttavat edistymismahdollisuuksiin

 

Ominaisuuden periytymisaste vaikuttaa mahdolliseen perinnölliseen edistymiseen. Mitä pienempi periytymisaste, sitä pienempää on edistyminen ja vaikeampaa jalostaminen. Simuloinnissa lonkka- ja kyynärnivelvikojen periytymisasteina käytettiin juuri tälle rottweilerpopulaatiolle laskettuja lukuja 0,38 ja 0,37. Luonteessa käytetty luku 0,20 oli Ruefenachtin ym. tutkimuksesta, jossa oli vertailtu montaa eri tutkimusta. Ulkomuodolle käytettiin periytymisasteena rakenne- ja ulkomuoto-ominaisuuksille tyypillistä lukua 0,40.

Kun jalostetaan montaa ominaisuutta samaan aikaan, on tärkeä tietää minkäsuuruisia ja -suuntaisia geneettisiä korrelaatioita eli yhteyksiä ominaisuuksien välillä on. Jos korrelaatio on suotuisa ja lähellä yhtä tai yksi, on kyseessä geneettisesti sama ominaisuus. Silloin jalostus hoituu kummankin suhteen vain toista jalostamalla. Jos taas korrelaatio on edellisen suuruinen mutta epäsuotuisa, on molempien ominaisuuksien samanaikainen parantaminen mahdotonta, koska yhden parantuessa toinen automaattisesti huononee. Nollan suuruinen korrelaatio tarkoittaa, etteivät ominaisuuksiin vaikuta samat geenit, eivätkä ominaisuuksiin vaikuttavat geenit myöskään sijaitse toistensa lähellä kromosomeissa. Tällöin yhden ominaisuuden jalostaminen ei muuta toista ominaisuutta.

Lonkka- ja kyynärnivelvian välille tässä populaatiossa laskettu geneettinen korrelaatio on 0,30. Se on keskinkertainen ja suotuisa: lonkkavian vähentäminen jalostamalla vähentää samalla hieman kyynärvikaa. Lonkkavian ja luonteen välille on kirjallisuudessa raportoitu geneettinen korrelaatio -0,31. Äkkiseltään luvun voisi kuvitella olevan epäsuotuisa, mutta se onkin suotuisa, koska ominaisuuksien skaalat olivat Mackenzien tutkimuksessa päinvastaiset: lonkat paranivat pisteiden laskiessa, kun taas luonne parani pisteiden noustessa. Kyseinen korrelaatio tarkoittaa, että lonkkapisteiden laskiessa luonnepisteet kasvavat, ja toisin päin.

Kirjallisuudessa ei ole raportoitu muita yhteyksiä neljän tutkittavan ominaisuuden välillä, joten ne jouduttiin arvioimaan simulointiohjelmaa varten. Kyynärvialla oletettiin olevan samansuuruinen yhteys luonteeseen kuin lonkkavialla. Ulkomuodon yhteyden muihin kolmeen ominaisuuteen oletettiin olevan nolla. Simuloinnit tehtiin myös siten, että ulkomuodon ja luonteen välillä oli epäsuotuisa korrelaatio -0,30.

 

 

Jalostusstrategiat puntarissa

 

Tutkimuksessa testattiin erilaisia jalostusstrategioita. Jalostuksen painopisteitä muuteltiin, jotta nähtäisiin, millaista edistymistä kukin painotus saa aikaan. Muuteltavana tekijänä oli myös tutkittujen ja testattujen koirien lukumäärä, joka vaikuttaa jalostuskandidaattien lukumäärään sekä kandidaattien sukulaistulosten lukumäärään.

 

Vuosina 1989-1998 tapahtuneen perinnöllisen edistymisen ja jalostusvalinnan tiukkuuden perusteella lonkka- ja kyynärnivelvikojen painotukset jalostuksessa eivät ole olleet muihin ominaisuuksiin nähden kovin suuret. Kyseisiksi painotuksiksi saatiin simulointiohjelmasta kummallekin ominaisuudelle luku 0,4. Luonne- ja ulkomuoto-ominaisuuksien painotuksiksi asetettiin 0,5 ja 2,0. Painot tarkoittavat, että ulkomuodolla on jalostuksessa suurin merkitys. Luonnetta painotetaan hieman lonkka- ja kyynärvikaa enemmän, mutta painotus on vain neljäsosa ulkomuodon painotuksesta.

Vuosien 1989-1998 tilanteesta (Taulukko 1, "nykyinen") siirryttiin pikkuhiljaa painotuksia ja tutkittujen sekä testattujen koirien lukumääriä muuttamalla tavoitetilanteeseen, jossa 10 vuodelle asetetut tavoitteet oli saavutettu.

 

 

Taulukko 1. Tutkimuksessa simuloidut tilanteet

Strategia, tilanne

Suhteelliset painotukset

HD-ED-LUO-ULKO

Sukulaistulosten lukumäärä nykyiseen verrattuna

Jalostuskandidaatteja rekisteröidyistä

nykyinen

0,4-0,4-0,5-2,0

nykyinen

40 %

miinuskorr. LUO-ULKO

0,4-0,4-0,5-2,0

nykyinen

40 %

2x

0,4-0,4-0,5-2,0

kaksinkertainen

40 %

0,5

0,4-0,4-0,5-2,0

puolikas

40 %

60

0,4-0,4-0,5-2,0

nykyinen

60 %

80

0,4-0,4-0,5-2,0

nykyinen

80 %

painot1

10-10-20-1

nykyinen

40 %

painot2

20-20-40-1

nykyinen

40 %

painot3

30-20-40-1

nykyinen

40 %

60painot4

5-5-10-1

nykyinen

60 %

HD = lonkkanivelen kasvuhäiriö, ED = kyynärnivelen kasvuhäiriö, LUO = luonne, ULKO = ulkomuoto

miinuskorr. LUO-ULKO = luonteen ja ulkomuodon välillä epäsuotuisa korrelaatio -0,30

 

 

 

Vain painopisteiden muuttaminen auttoi

 

Kaksinkertainen määrä sukulaistuloksia luonteessa ja nivelvioissa, eli jalostusarvostelu kaksinkertaisella varmuudella nykytilanteeseen nähden ei tuonut ominaisuuksiin lisäedistymistä, kun ominaisuuksien painotukset pysyivät nykytasolla (Kuva 1, strategia "2x"). Myöskään sukulaistulosten lukumäärän puolittamisella nykyisestä ei ollut vaikutusta (strategia "0,5"). Muita keinoja kuin kuvattujen ja tutkittujen koirien lukumäärän lisäämistä on siis koitettava, jos lonkkien, kyynärpäiden ja luonteen jalostuksessa halutaan edistyä.

Kokeiltaessa tilannetta, jossa ulkomuodolla on epäsuotuisa korrelaatio luonteeseen ja ominaisuuksia painotetaan kuten nykytilanteessa, luonteessa tapahtui perinnöllistä taantumista (strategia "miinuskorr. LUO-ULKO"). Tämä on todellisuudessa hyvinkin mahdollinen tilanne. Tietynlaisella ulkomuodolla on luultavasti epäsuotuisia korrelaatioita terveysominaisuuksienkin kanssa. Esimerkiksi saksanpaimenkoiran lonkkavialla ja takakulmauksilla on epäsuotuisa yhteys: takakulmausten suurentuessa lonkkavika tulee todennäköisemmäksi Kamanin ja Gosslingin tutkimuksen mukaan. Tosin tutkimus on jo vuodelta 1967.

Kun jalostuskoiria valitaan pääasiassa ulkomuodon perusteella, ulkomuotoon epäsuotuisassa yhteydessä olevat ominaisuudet huonontuvat. Muun muassa käyttöominaisuudet voivat huonontua ja jopa hävitä, jos niitä ei huomioida jalostusvalinnassa ja jos niillä on nollakorrelaatio jalostettavien ominaisuuksien kanssa.

Jalostuskandidaattien osuuden nostamisella 60 %:iin tai 80 %:iin rekisteröidyistä koirista ei silläkään ollut vaikutusta perinnöllisen edistymisen suuruuteen, kun ominaisuuksien suhteellinen painotus pysyi nykytasolla (strategiat "60" ja "80"). Tämä ja sukulaistulosten lukumäärän yhdentekevyys kertoo, että terveydessä ja luonteessa ei edistytä, jos ulkomuotoa painotetaan jalostusvalinnoissa liikaa.

Ainoa keino lonkka- ja kyynärjalostustavoitteeseen pääsemiseksi oli muuttaa ominaisuuksien painotuksia siten, että jalostusstrategiassa suosittiin näitä ominaisuuksia ulkomuodon kustannuksella (strategiat "painot1", "painot2" ja "painot3"). Luonteessa tämäkään ei auttanut tarpeeksi, vaan myös jalostuskandidaattien osuutta oli nostettava nykyisestä 40 %.sta 60 %:iin rekisteröidyistä (strategia "60painot4").

Tarvitaan siis lisää luonnetestauksia tai koekäyntejä, jotta luonteessa voitaisiin edistyä. Nykyiset käynnit eivät riitä antamaan luotettavaa kuvaa populaation ja jalostuskandidaattien tasosta. Tämä on loogista, koska luonneominaisuuksien periytymisasteet ovat pieniä. Pienen periytymisasteen ominaisuuksissa tarvitaan paljon sukulaistuloksia jalostusarvostelun varmuuden parantamiseksi. On vaikeaa tehdä menestyksellistä valintaa vain pienestä testatusta eläinjoukosta, varsinkin, kun kaikilla jalostuskoirilla itselläänkään ei ole tulosta luonneominaisuuksista.

Hyvin pieni painotus riitti pitämään ulkomuoto-ominaisuudet nykyisellä tasollaan. Ulkomuodon pitäminen jalostuksen tärkeimpänä tavoitteena vähentää edistymistä toisissa ominaisuuksissa, tai estää sen kokonaan. On tavallaan ymmärrettävää, että ulkomuodolla on ollut niin tärkeä sija jalostuksessa. Ulkomuoto-ominaisuuksia on helppo jalostaa: ne näkyvät koiran ilmiasussa ja lisäksi niillä on korkea periytymisaste. Juuri tämän takia ne eivät kuitenkaan tarvitse jalostuksessa suurta painoa.

 

 

Kuva 1. Perinnöllinen edistyminen ominaisuuksissa eri jalostusstrategioilla.

 

 

Lisää tutkittuja ja testattuja koiria

 

Jalostusstrategia, jossa ulkomuodolle annettiin suhteellinen paino 1, lonkille 5, kyynärpäille 5 sekä luonteelle 10, ja jossa jalostuskandidaattien osuus rekisteröidyistä oli 60 % nykyisen 40 %:n sijasta (strategia "60painot4"), antoi kaikille ominaisuuksille toivottavan perinnöllisen edistymisen. Nivelvioissa edistymistä saatiin jopa enemmän kuin oli tavoitteena, mutta se ei liene haitaksi. Painotukset nivelvioissa voidaan siis pitää pienempinä, jos enemmän koiria röntgenkuvataan ja luonnetestataan. Kuvattujen ja testattujen määrää voidaan tietenkin nostaa vielä lisää ja saada näin yhä enemmän edistymistä, mutta esimerkiksi 80 %:n kuvaus- ja testauskattavuus on jo hieman liian optimistinen tavoite.

Toisaalta pelkkä jalostuskandidaattien osuus ei ole tärkeä luku, vaan tärkeää on myös kandidaattien lukumäärä. Liinamon mukaan suomenajokoiran ajo-ominaisuuksissa on viime vuosina saavutettu ilahduttavaa perinnöllistä edistymistä, vaikka koirista vain 20 % käy kokeissa. Suomenajokoirilla 20 % tarkoittaa vuosittain syntyneistä noin 600 koiraa, kun rottweilerilla 60 % vuosittain syntyneistä on vain noin 360 koiraa.

 

 

Muilla roduilla tilanne huonompi

 

Rottweiler ei ollut paras mahdollinen rotu edustamaan enemmistöä koiraroduista. Rottweilerilla tutkimusprosentti lonkka- ja kyynärnivelviassa on moneen muuhun rotuun verrattuna suuri, ja rottweilereita on myös luonnetestattu suhteessa eniten kaikkiin rotuihin verrattuna. On myös melko yleistä, että rottweileromistaja käy koiransa kanssa kokeissa ja muissa käyttöominaisuuksia mittaavissa aktiviteeteissa. Käyttämällä rottweilereita tutkimuksen esimerkkinä, saatiin toteutuneista jalostuskäytännöistä turhan toimiva kuva. Esimerkiksi luonneominaisuuksista ei useassa rodussa kerätä lainkaan tietoa: miten siis ottaa niitä jalostuksessa huomioon, kun populaation taso ja tila tai edes yksittäisten koirien ominaisuudet eivät ole selvillä?

Monessa rodussa ulkomuoto on jalostuksessa käytännössä pääasia. Myös liioiteltuja ja epäterveitä piirteitä nähdään edelleen, vaikka Euroopan Neuvoston julkilausuma vuodelta 1995 kehoittaa kiinnittämään huomiota niiden karsimiseksi koiraroduista. Jos asiaa ei huomioida tarpeeksi, Euroopan Neuvosto voi kieltää pahimmassa tilanteessa olevien rotujen jalostamisen. EU:n ohjeet ja monen Euroopan maan, Suomi mukaanlukien, lainsäädännöt kieltävät jalostamasta eläimille niiden hyvinvointia vaarantavia piirteitä.

Jos lonkka- ja kyynärvian tilalla olisi ollut muita perinnöllisiä sairauksia tai ongelmia, olisivat tulokset olleet masentavampia. Lonkka- ja kyynärvioista kerätään systemaattisesti tietoa, jolloin jalostaminen on mahdollista. Esimerkiksi muita nivelvikoja tai selkärangan ongelmia ei nykypäivänä huomioida systemaattisesti jalostuksessa. Usea rotuyhdistys kamppailee yksittäisistä koirista saatavan tiedon puutteessa.

 

 

Mikä avuksi?

 

Tilanteen korjaamiseksi McGreevy ja Nicholas kehoittavat koirankasvattajia opiskelemaan fysiologiaa ja genetiikkaa. Alalla työskentelevien tutkijoiden he soisivat olevan kiinteä osa jalostusyhdistyksiä, järjestävän kasvattajakoulutusta sekä kertovan tutkimustuloksistaan kielellä, jota maallikkokin ymmärtää.

Myös pennunostajia on informoitava, mihin asioihin kiinnittää huomiota pentua ja rotua valitessaan. Jonkinlaista viranomaiskontrolliakin voidaan tarvita räikeimpien epäkohtien poissulkemiseksi.

Kennelliitot ja rotujärjestöt, kuten myös rotuja näyttelyissä arvostelevat tuomarit, ovat avainroolissa koiranjalostuksen suunnan muuttamisessa. Näyttelyissä tulee palkita sopusuhtaista, tervettä ja toimivaa rakennetta. Hienointa olisi, jos koiria ei laitettaisi ollenkaan paremmuusjärjestykseen, ei ainakaan nykyisten, vain ihmisen silmää miellyttämään kehittyneiden kauneusihanteiden mukaisesti.

Kokeissa ja erilaisissa harrastuksissa käyntiä tulisi suosia kiinnittämällä niihin enemmän huomiota mediassa ja vaikkapa liittämällä ne Vuolasvirta-palkinnon kriteereihin. Tämä saisi aikaan terveempien ja luonteeltaan parempien koirien käytön jalostuksessa sekä käyttöominaisuuksien paremman säilymisen. Useimmat pennunostajat haluavat hyväluonteisen ja terveen koiran, mutta nykyinen jalostus ei monessa tapauksessa vastaa tähän kysyntään.

 

Grøndalenin mukaan koirilta näyttelyissä vaadittavien ulkomuotostandardien lieventäminen saisi aikaan kevyempien ja rakenteeltaan toimivampien koirien jalostamisen. McGreevy ja Nicholas ehdottavat rotumääritelmien tarkistamista ja hyvinvointiongelmiin altistavien kohtien poistamista tai muuttamista.

Suomen Kennelliitto on järjestänyt ulkomuototuomarikoulutuksia tätä asiaa silmälläpitäen. Myös FCI on julkaissut lehtisen, jossa vedotaan ulkomuototuomareihin ja kehoitetaan tulkitsemaan rotumääritelmiä niin, että koiran tulee olla terverakenteinen ja fysiikaltaan toimiva (functionally healthy). Samassa yhteydessä tuomareita kehoitetaan hylkäämään näyttelyissä aggressiivisesti käyttäytyvät koirat.

Säilyttääksemme koirarotumme hyviä ominaisuuksia ja parantaaksemme niiden terveyttä meidän on muutettava jalostuksen painotuksia suosimaan luonne- ja terveysominaisuuksia.

Yleisin terveysominaisuuksien systemaattisen jalostamisen estävä luulo on jalostuspohjan pieneneminen liian ankaran karsinnan takia. Tämä tutkimus osoitti kuitenkin edistystä voivan tapahtua nykyiselläkin jalostuspohjalla. Ankarampaa karsintaa ei tarvita; tarvitaan vain asioille uutta tärkeysjärjestystä.

 

 

Lähteet:

Grøndalen 1979 Arthrosis with special reference to the elbow joint of young, rapidly growing dogs. II. Occurrence, clinical and radiographical findings. Nordisk Veterinaer Medicin 31: 69-75.

 

Kaman & Gossling 1967 A breeding program to reduce hip dysplasia in German Shepherd dogs. Journal of the American Veterinary Medical Association 151: 562-571.

 

Liinamo 2004 Genetic trends in hunting behaviour in the Finnish Hound. 55th Annual meeting of EAAP. Bled 5-9 September.

 

Mackenzie ym. 1985 Heritability estimate for temperament scores in German Shepherd dogs and its genetic correlation with hip dysplasia. Behavior Genetics 15: 475-482.

 

McGreevy & Nicholas 1999 Some practical solutions to welfare problems in dog breeding. Animal Welfare 8: 329-341; suomeksi: www.koiranjalostus.fi/Nicholas.html.

 

Ruefenacht ym. 2002 A behaviour test on German Shepherd dogs: Heritability of seven different traits. Applied Animal Behaviour Science 79: 113-132.